Tämän blogin pääasiallinen tehtävä on pitää kirjaa edistymisestäni laihdutustavoitteessani. Blogi on muistutus, tuki ja apuväline, ja tietysti myös projektista kiinnostuneet lukijat ovat tervetulleita.

Ensin hieman omasta suhtautumisestani ja taustastani laihdutuksen suhteen.

Ylipaino ja heikko itsehillintä kulkee geeneissäni. Sukujuhlissa meidän suvullamme on kolminkertainen määrä ruokaa verrattuna 'normaaliin' juhlakattaukseen. Meillä maha on oltava täynnä voileipäkakkua, pullia ja keksejä. Lapsuudesta asti minulle on viestitetty että 'reippaasti' syöminen on positiivinen asia. Olin mummollani hoidossa paljon lapsena, joten aamuisin olin tottunut syömään puuroa. Se on hyvä asia, mutta siinä puurossa sattui killumaan voita sellainen määrä jota ei voi uskoa todeksi. Puuroa ei myöskään oltu tehty ihan siihen keveimpään maitoon, punaistahan se oli. Koulun jälkeen söin runsaan annoksen yhtä reilulla määrällä rasvaa varustettua perunamuusia, lihapullakastiketta tai ehkäpä paksun palan punaista lihaa. Kasvisten virkaa saattoivat toimittaa pakasteherneet tai porkkanat, tuoretta harvemmin. Kaikki piti syödä, tai ei saanut jälkiruokaa. Äitini muistelee edelleen, kuinka kauhisteli mummun herkkuja: kermamunkkeja, donitseja ja tietenkin suosikkini - bebe-leivokset. Joskus sain kupillisen jäisiä mustikoita johon mummo kaatoi päälle desin kermaa. On muuten oikeasti tosi hyvää. Kyllähän mummolassa saa herkutella, mutta tuollainen joka päivä tapahtuva herkuttelu on aivan liikaa. Kai se on vain mummomainen tapa rakastaa, ruuan kautta, mutta tuntuu kyllä nyt pahalta ajatellessa, että mummo olisi saattanut määrätä tulevaisuudestani tuollaisella ruokailulla.

Toisella luokalla ollessani terveydenhoitaja sanoi että painan liikaa. Kolmekymmentäkaksi ja puoli kiloa. Hoitaja lähetti reppuvihossani äidille terveisiä että nyt tyttö laihikselle. Tuntuu tietysti hullulta nyt että 32kg voisi olla liikaa, mutta olin todella pullukka pikku tyllerö. Vankkatekoisuus ei ottanut häipyäkseen vielä vuosiin sillä lapsena kerääntyneet kilot ja huonot ruokatottumukset pitivät painoindeksin korkealla.

Onneks äitini on hoitotyössä ja hyvin perillä ylipainon aiheuttamista terveysongelmista, esimerkiksi kakkostyypin diabeteksesta joka kulkee suvussamme ja jota pelkään nyt kuollakseni. Isälleni tehtiin sydämen ohitusleikkaus ennen kuin hän täytti viisikymmentä, ja hän kärsii myös diabateksesta.

Laihdutusta ja hoikkuuden ihannointia kohtaan minulla on hieman outo asenne, on ollut aina. Olen ollut pitkään valmis tekemään mitä vain, jotta laihtuisin, joten monet nälkädieetin hetket on koettu. Harvoin tuloksia on oikeasti ehtinyt edes tulla. Ihan omasta kokemuksesta on siis tullut huomattua että pikalaihdutus on täysin urbaani legenda. Muuten suhtautumiseni on suhteellisen tervettä, tosin kauneusihanteeni luistelevat joskus hyvän maun rajoilla. En silti pyri sentään sairastumaan syömishäiriöihin, joten omat tavoitteeni ovat siinä mihin koen pystyväni. :)

Iän myötä asennoitumiseni terveyttä ja hyvää oloa kohtaan on muuttunut. Olen huomannut että ruoka ja juoma vaikuttavat mielialaani ja vireystasooni yllättävän pienellä viiveellä. Lähivuosina olen myös aloittanut enemmän tai vähemmän säännöllisen tupakoinnin, joka on loppuva tänään ja tässä. Painonpudotuksen on tapahduttava elämäntapoja ja säännöllisiä ruokailuaikoja noudattamalla, kestäviä ratkaisuita tekemällä ja itsekurin kehittämisellä.

Aloitustilanteessani painan 63kg ja olen 162cm pitkä. Paino on vuosia pyörinyt samoissa lukemissa, aikuisiällä se on ollut alimmillaan 58kg. Määrät ovat vielä terveitä, mutta suunta on ylöspäin, eikä se ole hyvä. En myöskään syö kovinkaan terveellisesti, vaikka pidän kasviksista ja keitoista. Terveellisen ruokavalion suunnittelu vaatii hieman enemmän kuin sen epäterveellisen suunnittelemattomuus - yllättäen - ja tykkäämme poikaystävän kanssa hirveästi esimerkiksi juustonachoista ja salsasta hyvän leffan parissa.

Sitten vähän näitä tykkäämiäni tyttösiä.

 

 

En ole ruumiinrakenteeltani siro, joten en odota näyttäväni Hollywood-tähdiltä, hyvänen aika sentään. Toivon vain terveyttä, hyvää oloa ja ehkäpä keväällä 2010 elämäni ensimmäiset bikinit. :)